Jyrock 2005
Eccentrics, issue #2 CD
Stalwart: Torment nonplus

Jyrock 2005

"Jykevämpää jumitusta tarjoili puolestaan Stalwart, joka sai nyrkitilmaan ja keskivartalot liikkeeseen. Viiltävästi melodioivat kitarat nostivat kraut-stoner- murinan astetta korkeammalle tasolle."
– Rumba 22.5.2005

"Jyrockin ohjelmaan oli joutunut myös vähemmän tärkeää musiikkia. Esimerkiksi junnaavaa bluesia soittava Sultansia voisi nimittää yhden idean yhtyeeksi, mutta se olisi liioittelua. Niin ikään Stalwartin instant-riffijyräys menetti ajan mittaan mielenkiintoaan pitkälle kantavien teemojen puuttuessa. Samalla tavoin Sergion liiankin vakavailmeinen rock kääntyi tylsäksi."
- Keskisuomalainen 18.4.2005

"Promoottori Ville Häkkinen piti tapahtumaa kaikin puolin onnistuneena. Henkilökohtaiseksi kohokohdaksi Häkkinen kohottaa koko perjantain alakerran ohjelmiston."
- Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2005

"Another Pori band, Stalwart, a side project of Circle guitarist Jyrki Laiho, hurtle through space like a sleek missile seeking a target to detonate, their instrumentals giving off the same feeling of endlessness as Circle pieces, but with more dynamic changes. Propelled by two drummers, Laiho and a second guitarist lay down chunky metal riffs over sludge-covered bass. Add in some electro-acoustic noise and manipulated voice and you have the ingredients for one of Jyrock's highlights."
- Matthew Wuethrich / dustedmagazine.com 4/2005

"Illan toinen porilaiseen soundiin ja miehistöön turvaava esiintyjä on Stalwart. Kahdella rumpalilla varustettu panssarivaunu etenee junnaavasti, mutta tappavan varmasti ja uhkaavasti. Instrumentaalimusiikki kiertää välillä industrialmetallin, välillä avaruusmeiningin ja irvokkaiden synasoundien johdattamana yleisön selustaan ja iskee kun sitä vähiten odottaa. Mielestäni koko festarin parasta keikkaa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus. "
- Juha Luomala / noise.fi

"Stalwart on taas yksi Porin suunnalta ponnistava poppoo, joka on erikoistunut massiivisen jyräykseen. Kuusumun Profeetan riveistä tuttujen kitaristi Jyrki Laihon ja Veli Nuorsaaren lisäksi viisimiehiseksi kasvaneessa livekokoonpanossa soitti muun muassa Magyar Possen Harri Sippola, joten ei ollut kovinkaan suuri yllätys, että kokeellinen Pori-soundi poukkoili jyntän mukana. Levyltä kuunneltuna tiukka teollisuusmöykkä ei ole niinkään mielenkiintoista, mutta nyt lavalla rauhallisesti soittimiaan takoneet äijät saivat ympättyä musiikkiin enemmän tunnetta ja ilmaisuvoimaa. Junnaavat riffit olivat melkoisen tarttuvia, joten ne saivat alakerran väljähköön yleisöön liikettä. Noin neljänkymmenen minuutin setti oli juuri sopivan mittainen, sillä muuten kohtuullisen samanlaisena toistuva primitiivinen jyräys olisi voinut alkaa puuduttaa. Nyt keikasta jäi kuitenkin hyvä maku."
– Samu Valleala / rockmusica.net

Rytmi-lehti kesäkuu nro.4/2005

Lue vaan esittäjän ja levyn nimi toisenkin kerran.
Porilaisen Stalwartin minialbumi Digested Floods and Mutinies With Well-rounded Toleration on julkaistu australialaisen Tenzenmenin kakkosjulkaisun yhtenä osana. Muut yhtyeet ovat Limited Express (Has Gone?) ja Plat Ypus. Tenzenmen hakee yhtyeitä, jotka ovat "äärimmäisyyksiin meneviä, huvittavia, kokeilunhaluisia, erikoisia – luovan hulluja". Rajua menoa ja energiaa riittää näissä kolmessa yhtyeessä sen verran kuin tusinassa muita. Hengästyttävää. Stalwartin jäsenet ovat Jyrki Laiho (kitarat, urut, laulu, huilu, ym.), Veli Nuorsaari (rummut, urut) ja Janne Peltomäki (basso, perkussiot). Yhtye on muodostettu viime vuoden lopussa entisen yhtyeen Paineen perustalle. Yhtyeen musiikkia on luonnehdittu industriametalliksi, johon sekoittuu "avaruusmeininkiä" ja synasoundeja. Stalwartissa on ainakin jonkin verran enemmän lämpöä ja vaihtelevuutta kuin ykkösosuuden Limited Expressissä, mutta voima ja vimma on vähintään samaa tasoa. Eikä meno hiljene viimeisenkään bändin aikana.
Tällaisella musiikilla on selvästi ihan oma yleisönsä, ja muille kuuntelu käy hieman raskaasta urakasta. En suosittele iäkkäämmille rytmihäiriöistä kärsiville henkilöille tai liian tosikoille. Tähtiä energiasta. 5/5 (Leena Isbom)

Noise.fi 23.03.2005

Stalwart - Digested Floods and Mutinies With Well-Rounded Toleration
Porilainen Stalwart yllättää jo toistamiseen laadukkaalla ja monipuolisella tarjonnallaan. Julkaisuhistoriallisesti nuori, mutta miehistöpoliittisesti kokenut yhtye on iskenyt aussirieskalle seitsemän mahtavaa kipaletta omankuuloista eklektistä vaihtoehtorockiaan. Erotuksena viime keväiseen Torment Nonplus -EP:een, soittajien menneisyys Circlessä ei tällä splitillä kuulu yhtä voimakkaasti. Tietynlainen junnaavuus tuntuu kuitenkin kuuluvan asiaan tämänkin yhtyeen kohdalla.
Yhtye taiteilee parinkymmenen arvaamattoman minuutin ajan hard rockin ja kokeilevan avantgarde-hämäryyden välillä. Girl Parade Trainee tarjoaa yllättävänkin koherenttia, mutta yhtä kaikki outoa laulantaa. Sickened by Symbolismissa hurjastellaan oikein olan takaa, Harkimo Movesissa metelöidään vapaamuotoisemmin ja Zeitgeist of a Loudmouthissa mätetään metallinmaku suussa. Vau! Stalwartista on kehkeytymässä oikein timanttinen ja omaehtoinen rock-yhtye. (Tom Sundberg)

Dilettante's Digest, Musically Incorrect Fanzine Issue # 2 March 2005

Hey, more Eccentrics just before the deadline! It’s three bands again, and the first one of them is Limited Express (has gone?). Oh well, they´re Japanese so I guess you can give them certain privileges with naming things and stuff like that. They also sound very Japanese, being some kind of ”lite” version of Melt-Banana, Boredoms and such. And GodCo too,definitely. It’s nice jerky rhythmic postmodern no-wave or something with crazy vocals and song structures. Good stuff, but I guess that a longer whole than the ca. 20 minuteshere would start getting on my nerves. Then it´s time for Stalwart. Compared to their earlier mcd (see below) the material here is perhaps a bit more experimental and less rocking and catchy. It´s still great though. Minimalist haevy yet groovy music with enough talent and vision to separate them from the grey mass of millions of fucken krautrock clones/clowns out there. Oh , their first track sounds almost exactly like Alice In Chains (anyone remember?) – stop smirking, at their best AIC were great! And to the last band: Plat Ypus. Their First two tracks leave me scratching my head, being short collages of experimental electro, no-wave and such weirdness. Luckily their last track, the epic ”Black Hand Rising” (what a great title!!!) is sincere krautrock worshipping with lo-fi sounds, some great wah-guitar playing and amateurish-in-a-good-way approach to the whole thing. Good stuff! I hope the future Eccentrics will also be of this good quality. (Pekka)

Psychotropic Zone

Tenzenmen Presents: Eccentrics, issue #2 Ex-Circle guitarist Jyrki Laiho (now in Kuusumun profeetta, among other things) was friendly enough to sell me his archive copies of the first two Circle vinyls, and in the same package he also sent me this weird three-band split release. Tenzenmen is apparently an Australian label so far focused on releasing this kind of records. Their web site says they are interested in all extreme, outrageous, amusing, adventurous, improvised etc. music. This CD is well in between those lines. The album starts with six tracks by Japanese Limited Express (has gone?), and I've never heard anything of them before. Rather heavy, noisy, technical and fun stuff. The female singer's very high-pitched and theatrical voice is the thing that stands out. Strange. Then it's time for a trio called Stalwart formed by Jyrki Laiho, Veli Nuorsaari and Janne Peltomäki. Their CD EP Torment Nonplus released a little while ago was a promising preview of their heavy and hypnotic rolling also present on this album. They have packed seven merciless assaults into twenty plus minutes. You can still hear some old Circle in there, but there's a lot of other stuff, as well. Jyrki also sings, especially in a track called "Girl Parade Trainee". "Sickened by Symbolism" is a pretty fast track, phew! Then follows some heavy, slow riffing, but cacophonic, psychedelic elements are always present, as well. This is rather experimental, heavy as hell and odd stuff. I'm a bit scared if the possibly pretty soon-to-be-released full length will also be this merciless head banging all the time, but this works like an evil kübel in 20 minutes long dosages. It would also be nice to get this band to play live, maybe with some reinforcements. The last orchestra on this CD is also from Finland and called Plat Ypus, and I'm ashamed to say that I don't really know much about them. A couple of shorter tracks were recorded already in 1997, the over 14 minutes long "Black Hand Rising" in 2002. This quartet plays rather noisy and weird, obviously improvisation-based stuff. There are also some programming and sound college-like elements in there to give nice extra colour to their sound. This is rather confusing compilation, but I'm sure this kind of stuff has plenty of listeners! (Astro)

Stalwart: Torment nonplus MCD (BV2 Produktions / Bad Vugum)

Toinen Vaihtoehto 2004

(Stalwart+Hotguitars)
Käytän tässä perusteena tällaiselle tupla-arviolle sitä, että molemmissa orkestereissa vaikuttaa mm. kitaranvarressa Jyrki Laiho-niminen henkilö, samoin onhan nämä peräkkäiset julkaisut BV-kakkosella. Riittäköön. Molemmat levyt ovat melko instrumentaalivoittoista rypistystä, eikä armoa juurikaan anneta. Kuumat kitaraherot ovat ainakin parissa ekassa kappaleessa sotkeutuneet ikään kuin Leo Bugarilovesin sukuun, rytmipuolta ajatellen. Kaksi jäljelle jäävää kappaletta edustavat muodotonta osastoa. On nimittäin ajoittain tautista mekkalaa. Eniten minua tässä viehättää (kone)rumpukomppien jonkinmoinen avuttomuus, mikä menee just yks yhteen häiriköivien kitaroiden kanssa. Haiskahtaa vähän nauhoitus-päälle-nyt-soitetaan –periaatteelta. Mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Pidän, lisäkuuntelulla ehkä vielä enempi. Stalwart jyrää perinteisemmällä kokoonpanolla. Naputtaisin kuitenkin heti alkuun rumpusoundeista, joiden vuoksi menetetään rutkasti tehoa. Jyrää olisi siis löytynyt noin 33,3 prosenttia enemmänkin. Musiikillisesti (Porista kun ollaan) luotetaan vanhaan kunnon monotoniaan. Mutta jokin uusi vaihde tässä mielestäni on, tiedote meinaa yhtyeen yhdistävän parhaimmat puolet ns. Pori-alternativesta, liekö salaisuus tuossa? Ehdottomasti eniten näistä viidestä piisistä on jäänyt mieleen ja kutakuinkin uniinkin Drunken Sincerity Of Hesekiel. Se junnaava kitarariffi tuo hämärästi mieleen (taas) jotain rapakontakaista runttausta jostain viidentoista vuoden takaa. Tätä seuraava kappale on taas vokaaleineen ihan jotain muuta, siirrytään varmaan ainakin jonnekin kolmenkymmenen vuoden päähän, vaikka samantapainen monotoninen junnaus löytyy tämänkin pohjalta. With a twist. Komea levy, komeaa kitarointia, tarvittais vielä komea täyspitkä. (Raine Liimakka)

Records Of The Week / Highlights 27.5.2005
Aquarius Records, San Francisco

Bad Vugum is back! Under the name BV2, the crucial noise rock / avant pop / weirdo punk label from Finland has unleashed a new batch of genius for us to, in turn, unleash upon you all. Starting with Stalwart.
From rigid beats to utterly lovely folky guitars, the boys of Stalwart range far and wide within the five tracks, 23 minutes of music offered up on this, their debut ep. Surf guitar twang coexists with metallic chug, and organ jamming meets up with angular riffs, in songs that can be headache-hammering and/or exquisitely melodic. Yet somehow everything holds together, Stalwart being a droning, repetitively rhythmic beast that's definitely very "Circular" in sound... hmm, well that's probably 'cause these Finns are in fact members of Circle, Ektroverde and Kuusumun Profeetta! Maybe you can kind of imagine a more discordant, metallic Circle, with occasional distorted vocals and off-time drumming, veering into Bastro territory? Stalwart also sound a bit like another Finnish band, the menacingly industrialized Paine, with whom we believe they share some members. But Stalwart's songs allow a lot more light and weirdness in. We eagerly await a full-length!

Dilettante's Digest, Musically Incorrect Fanzine Issue # 2 March 2005

Warning! As you press the play button on your CD-player, the opening track of this disc, Drunken Sincerety Of Hesekiel, hits you in the face so hard that your jaw will be disjointed for the rest of your life. Talk about lasting impression! It's based on a very simple and powerful riff and that's spiced with a theremin (or something that sounds exactly like one come to think of it, it could actually be a slide guitar, and in that case one that sounds very similar to Ry Cooder´s on some tracks of Beefheart's Safe As Milk) and a couple more layers of guitar. The second track, Kindergarten Trad, is a one chord-jam that´s perhaps a bit reminiscent of Hawkwind or even Cirkle. There´s some vocals and acoustic guitar too, and also a xylophone melody which is quite an unusual choice, I must say. In my opinion it´s the weakest track here, but by no means bad. The followin track is for some reason titled Central Sandras On Black Paint Porch, and it´s a short jerky rock piece with distorted vocals, twitching rhythm and a totally fucked up guitar lead. Coming up next is Layered Ironies, which starts as a kind of surf music piece (although heavier) and then brings on a chugging guitar and yet another guitar playing a twangy secret agent-type riff. It´s both groovy and heavy (just like the whole disc)- excellent! Then it´s time for the last track, Variance Valediction - Monologue, that starts of like an old Circle track, then presents a brief interlude and then it´s back to Circle stuff again. As alredy mentioned, the whole disc is heavy yet groovy, a combination that´s often hard to get right, Stalwart manage to do that without any problems. The sounds are excellent throughout, and there´s enough variety in the instruments used and a lot of different details on each track. It´s mostly guitar-oriented but that´s what rock music is supposed to be. Essential for fans of Circle (two of the band members have played with them in the past), Hawkwind, Amphetamine Reptile bands, Touch & Go bands, stoner rock, etc. (Pekka)

Aural Innovations July 2004

"Stalwart are a new Finnish band on the Bad Vugum label formed out of the ashes of Paine and features members of Circle and Moon Fog Prophet. This 23 minute EP features some very strange noisy psychedelic stuff. Drunken Sincerity Of Hesekiel is a noisy affair with Theremin, noisy guitar and pounding drums. Kindergarten Trad features vocals and is a driving spaced out hypnotic strange song. The band mix an incredible range of bizarre guitar abuse sounds and noises into the mix to give the music a full on psychedelic head trip. Bizarre but cool stuff. Central Sandras On Black Paint Porch is 2 minutes of dissonant guitars and stuff. Layered Ironies starts with a Circle like repetitive drum line and the guitars and bass slowly filter in on the top as the song builds and the guitars layer in and ranging from surf to metal to wammybar madness. Variance and Valediction - Monologue ends the CD with a fast paced mindblower." (Scott Heller)

Desibeli.net 19.07.2004

"Porissa sitä osataan. Pori-indien veteraanit ovat julkaisseet minialbumillisen hienoa marginaalirokkia. Bändin jäsenistö koostuu kahdesta entisestä Circle -miehestä, Jyrki Laihosta ja Janne Peltomäestä, sekä Veli Nuorsaaresta, joka soittaa myös Laihon kanssa Kuusumun Profeetassa. Yhteiset sävelet löytyvät tälläkin kertaa vaihtoehto-Porin vasemmalta laidalta.
Aloitusraita Drunken Sincerety Of Hesekielissä kuuluu soittajien Circle-menneisyys ehkä selvimmin, koska circlemäisen junnaava kitararunttaus hakkaa kappaleen taustalla koko sen keston ajan. Biisissä käytetty kauhuelokuvatunnelmainen, ujeltava urkusoundi on omaperäinen lisä jo tutuiksi tulleisiin ympyröihin. Levyllä muutoin käytetyt koskettimet viittaavat vienosti post-rock-suuruus Magyar Possen suuntaan, tosin nyt liikutaan vähemmän sofistikoiduissa äänimaisemissa. Toisena kuultava levyn kohokohta Kindergarten Trad jatkaa yksinkertaisen toiston varassa, jota akustinen kitara ja hento laulu loistavasti tukevat. Central Sandras On Black Paint Porch on tylympi pyrähdys, jossa Jyrki Laiho huutaa mikrofonin särölle – instrumentaalimusiikkia vokaaleilla. Layered Ironies on yksinkertaisen heviriffin ja kauniin kitaramelodian varassa kulkeva progebiisi. Levyn päättävä Variance Valediction- Monologue lopettaa levyn juuri ajoissa jättäen kuuntelijan haluamaan lisää.
Soittajien yhteinen musiikillinen tausta ja soittokokemus kuuluvat levyltä, ja lopputuloksena on ennen kaikkea onnistunut kokonaisuus. Yhteinen historia ei ole tällä kertaa ollut taakka eikä rajoittava tekijä, vaan tae yhteistyön toimivuudesta ja yhteisestä musiikillisesta näkemyksestä, jonka avulla on ylletty ennakkoluulottomiin musiikillisiin visioihin. Reilun parinkymmenen minuutin mittainen levy on juuri sopivan pitkä, ja sillä on varianssia tarpeeksi, jotta sen jaksaa kuunnella putkeen useampaankin kertaan. Ei liian taiteellista taiderockia, eikä liian häröilevää psykedeliaa – kaikkia ainesosasia on juuri sopivassa suhteessa. Omaehtoista, luovaa, kokeilevaa ja suuntaa näyttävää indiemusiikkia, Bad Vugumin tuotokseksi ehkä jopa liiankin helposti sulatettavaa. 4/5" (Marko Ylitalo)

Tyyni kyntäjä / Satakunnan Kansa 18.7.2004

"Pori-rokki kivikova juttu New Yorkissa
Nykyajan Pori-rock tuntuu olevan sellaista, jota arvostetaan kaupungin rajojen ulkopuolella. Ja nähtävästi aika kaukana raukoilta rajoiltamme. Porilaiset Stalwart ja Hotguitars-yhtyeet ovat amerikkalaisen Time Out New York-lehden hehkutuksen kohteena.
Sikäläisen City-lehden kriitikko Jordan N. Mamone ei säästele sanojaan arvostellessaan yhtyeiden uusia ep-levyjä.
"Suomi saa meidät häpeään. Maan hyvinvointijärjestelmä, sosiaalidemokraattinen politiikka ja vaaleat maanläheiset tyttöset jättävät varjoonsa meidän hoitotieteen, Bushit ja Olsenin kaksoset. Mitä siitä, jos Pohjolan kaverit joutuvat sietämään loputonta talvea ja rehottavaa alkoholismia? Pori, heidän vaatimaton kaupunkinsa Pohjanlahdella, suojelee rohkeinta tunnistamatonta musiikkiskeneä läntisessä maailmassa."
Mamone tuntee paikalliset kuviot hämmentävän hyvin. Kuinka moni täällä tietää, että Stalwart-yhtyeen jäsenet soittivat industrial-bändi Painessa?
Analyysissään Mamone äityy sellaiseen tajunnanvirtaan, että alan harrastajakin putoaa kärryiltä. Stalwartia kuvataan indie-art-drone-metal-utopiaksi, Hotguitars tukehduttaa kitarasoinnut myrkyllisen räjähtävillä studioefekteillä.
"Pahus, miksi joku amerikkalaisbändi ei voisi äänittää samanlaista rohkeaa pikkusokkia", ihmettelee Mamone kehujensa päätteeksi." (Jukkapekka Varjonen)

Time Out New York 04.07.2004

"Finland is putting us to shame. Its model healthcare system, social-democratic politics and earthy blond lasses thoroughly outclass our domestic blight of HMOs, Bushes and Olsen twins. So what if our nordic pals endure endless winters and rampant alcoholism?; Pori, their unassuming city on the Gulf of Bothnia, harbors the boldest under-the-radar music scene in the Western world.
Local vets Jyrki Laiho (ex-Circle), Janne Peltomäki (ex-Circle) and Veli Nuorsaari (Kuusumun Profeetta) formed Stalwart late last year, from the ashes of their previous band, the industrial-leaning Paine. The plowing yet pretty Torment Nonplus takes an equally relentless but far more natural and colorful tack. From the sweet psych-vortex of 'Kindergarten Trad' to the guttural lumberjack lurch of 'Central Sandras on Black Paint Porch', this pristine, filler-free set elegantly hurls forth compression-hammer rhythms, ecstatic fretboard abuse and acidic, stop-start riffs forged in indie-art-drone-metal utopia.
As Hotguitars, Laiho and fellow six-string wrangler T-mu Korpipää asphyxiate their instruments in noxious clouds of explosive studio edits and volatile electronics. Although the deafening, mercifully brief Confessions chugs away like it wants to kill you, the duo upstages comparable non-rock noisemongers with the aid of momentum (via rudimentary computer beats), chops (Yngwie Malmsteen might blush) and abundant perversity ('Budapest Bukkake' rules). Damn, why couldn't some American group have recorded such a gutsy little shocker?" (Jordan N. Mamone)

Psychotropic Zone

"Stalwart is formed of Jyrki Laiho (Kuusumun Profeetta, ex.Circle): guitar, vocals, organ, percussions, Veli Nuorsaari (Kuusumun Profeetta): drums, bass, organ and Janne Peltomäki (ex-Circle): bass, organ, drums. This very same trio made and CD-R EP under the name Paine with J. Ahtiainen (Dioxidetunnel with a Red-light and Endless Feeling CD-EP). This, almost 23 minutes long mini CD features five tracks of alternative Pori rock at its best. The opener of the CD "Drunken Sincerety of Hesekiel" is a mid-tempo instrumental very reminiscent of the first two Circle albums. The excellent "Kindergarten Trad" is Neu! styled kraut rock where they have played some acoustic guitars etc. on top of a monotonic riff. The tracks also features some vocals. The short "Central Sandras on Black Paint Porch" has a very strange rhythm and again some singing. "Layered Ironies" is the longest track on the disc. This very good sounding instrumental brings mind Circle around their Hissi period. "Variance Valediction - Monologue" is the most rocking track on the disc, and a nice ending to this very interesting EP. If you like the Pori scene, this is a must have. I hope the band will also release a full-length soon enough!" (Astro)

Palasokeri 08.07.2004

"Stalwartin muodostavat Jyrki Laiho (Kuusumun Profeetta, ex-Circle): kitara, laulu, urut, lyömäsoittimet, Veli Nuorsaari (Kuusumun Profeetta): rummut, basso, urut ja Janne Peltomäki (ex-Circle): basso, urut, rummut. Samainen kolmikkohan teki J. Ahtiaisella vahvistettuna CD-R -EP:n nimellä Paine. Tältä, lähes 23 minuuttia pitkältä mini-CD:ltä löytyy 5 kappaletta porilaista vaihtoehtorokkia parhaimmillaan. Levyn aloittava "Drunken Sincerety of Hesekiel" on keskitempoinen instrumentaali joka muistuttaa paljon Circlen kahta ensimmäistä levyä. Hieno "Kindergarten Trad" on Neu! -tyylistä kraut rockia, jossa monotonisen jyräriffin päälle on soitettu mm. akustista kitaraa. Kappaleessa on myös hieman laulua. Lyhyt "Central Sandras on Black Paint Porch" sisältää oudon rytmin ja taas vähän laulua. "Layered Ironies" on levyn pisin kappale. Tämä hyvän kuuloinen instrumentaali tuo mieleen Circlen joskus Hissi -levyn aikoihin. "Variance Valediction - Monologue" on levyn rokkaavin pala, ja onkin hyvä lopetus tälle todella mielenkiintoiselle EP:lle. Jos pidät Porin skenestä, on tämä pakko-ostos. Toivottavasti yhtyeeltä on tulossa pian myös kokopitkä!" 4/5 (Astro)

Rumba 11/2004

"Huisia! Kylläpä maistuu Stalwartin häröjunnaus mannalle. Porilaiskolmikon taustalla on Circle-menneisyyttä enemmänkin, joten ei liene ihme, että samantyyppisillä linjoilla möyritään myös nyt. Porisoundia on kuitenkin bändiin siunaantunut hieman laaja-alaisemmin, ja trion roiskivasti funkkaava lo-fi-rockjumitus ei olekaan ylimielisen taiteellista tai vakavaa, joskaan ei myöskään huumorimusiikkia. Hevisahauksen ja hienon akustisen melodian yhteispelillä höystetty Layered Ironies on yksinkertaisen loistava esitys ja muidenkin biisien tarttumapinta on omituisessa karheudessaan peräti takiaismainen. Mahtavaa tavaraa, lisää tätä!" 4 / 5 (Koskinen)

Satakunnan Kansa 02.07.2004

Kuusumun Profeetan kitaristi Jyrki Laiho ei nähtävästi saa kaikkia kiksejä uuden yhtyeensä maalailevasta musiikista, vaan haikailee myös vanhan yhtyeensä Circlen tylymmän maailman perään. Tuloksena on kaksi ep:tä kahden kokoonpanon voimin Bad Vugumin pikkuvelilevy-yhtiö BV2:lle.
Hotguitarsissa Laiho soittaa mm. Circlen miksauksesta vastanneen T-mu Korpipään kanssa. Yhtye on nimensä veroinen. Miehet ovat melkoisia kitarankiusaajia ja nappulanvääntäjiä, sillä melodiaa ja harmoniaa ei levyllä ole, mutta sitäkin enemmän äänekkäitä särösoundeja. Jo alun Budapest Bukkake ja Laxative Liquid Oxygen ovat laksatiivisen puhdistava kokemus päättyen Tom Waits-henkiseen rikkinäiseen banjonsoittojamiin.
En osaa sanoa onko viimeisen biisin hahmottoman kitarahäröilyn ja koko levyn loppuminen tylysti kesken hauskaa tai pelkästään ärsyttävää.
Stalwartin Laiho puolestaan muodostaa Profeetta-kollega Veli Nuorsaaren ja ex-Circle Janne Peltomäen kanssa. Trion sointi on duoa rahtusen perinteisempää.
Nuorsaari-Peltomäki akseli takoo tiukkaa basso/rumpukomppia ja Laiho piiskaa kitaraansa. Drunken Sincerety of Hesekiel on kuin uhkaavan nykivään Sielun Veljien Elintaso-komppiin yhytettäisiin leikkisää kummituskitaraa. Mukana on myös funkia ja ajoittain jopa melodiaa.
Molemmat levyt ovat sen verran uhmapäisiä ja sulkeutuneen kovapäisiä kokemuksia, että 20 minuuttia on niille passeli pituus.
Kun tälläistä musiikkia tuntuu syntyvän juuri Porin seudulla, johtuuko se meidän umpimielisestä mielenlaadustamme? Ilmankos se ajoittain tuntuu suorastaan ylevältä. (Jukkapekka Varjonen)

Sue 08.06.2004

"Stalwart jyrää eteenpäin helvetillisellä voimalla, kuin levyn kannesta löytyvä panssarivaunu konsanaan. Jumiriffit tanssittavat, ja tanssikohdat jumittavat juuri oikeassa suhteessa. "Porisoundi" näkyy ja kuuluu, kuten myös soittajien Circle-yhteys. Samaa tuubaa uusissa kuorissa? Ei suinkaan, vaan täysin uutta musiikkia vanhoilla mausteilla. Drunken Sincerity of Hesekielin thereminilta kuulostava kosketinulina viiltää korvaan kauniisti kuin terä silmämunaa Luis Buñuelin Andalusialaisessa koirassa. Layered Ironies jytää myös, monotoninen sahaus katkeaa jumalattoman kauniiseen miniriffiin." Arvosana: 9/10 (Jarkko Fräntilä)

Imperiumi.net 03.06.2004

"Stalwart ei ole metallia, tai edes rockia. Itse asiassa se ei ole minkäänlaista populaarimusiikkia. Stalwart on B-luokan kulttileffojen taustaääntä, joka on jokseenkin niin kaukana rokkaavasta, kuin olla vain voi. Omalla tavallaan se on erittäin vaihtoehtoista ja melkeinpä stoner-tyyppistä. Kappaleissa ei ole mainittavasti vokaaleja, ja eivätpä nämä oikeastaan ole kappaleitakaan. Pikemminkin kyseessä on jonkinlainen leffamusiikki outoiluihin, kuten Plan 9 From Outer Space tai vähemmän tunnettuihin herkkuihin, kuten Dildo Droids From The Vacuum Cavity. Todellakin hyvin, hyvin outoa kamaa." 0/10 (Starbuck)

"Stalwart is not metal or even rock. Actually it isn't popular music in any form. Stalwart is B-cult movie background material that is as far removed from the term rocking as you can get. In a way it's very alternative and almost stonerish. No vocals to speak of since these really aren't songs. They're more like scores made for oddball flicks like Plan 9 From Outerspace or lesser-known goodies like Dildo Droids From The Vacuum Cavity. Very, very strange indeed." 0/10 (Starbuck)

LetsMakeSomeNoise 02.06.2004

"Vugumilaisittain erittäin korrekti kiekko tämä. Stalwart-nimikkeen takana lymyilevät entiset Circle-miehet Jyrki Laiho ja Janne Peltomäki sekä Kuusumun profeetasta tuttu Veli Nuorsaari. Kuten arvata saattaa, määrää koostumus seoksen laadun. Vanhoissa ympyröissä ei kuitenkaan jumiteta yksiulotteisen yllätyksettömästi, vaan tarjolla on viisi erilaista noiseen, garageen ja avantgardeen viittaavaa rokkausta. Tutunkuuloinen, suggestiiviseen toistoon perustuva hiipivä tunnelmallisuus puskee aika ajoin esiin, ja kolmikon säröiseen äänimaailmaan huomaa uppoutuvansa kuin vanhaan hyväksi havaittuun kirjaan.
Levymerkin historiaa kerrataan ainakin sweetheartmaisen ärhäkän Central Sandras on Black Paint Porchin osalta. Ja löytyyhän sieltä sitä klassista Pori-hypnoosiakin. Raskaasti junnaavaa, vahvimmin kaksikko Laiho-Peltomäen menneisyydestä muistuttava Layered Ironies taitaa olla se kaikkein vaikuttavin esitys. Ujeltavilla uruillaan cd:n aavemaisesti aloittava Drunken Sincerity of Hesekiel on sekin upeaa kuultavaa.
Torment Nonplusin on hajanaisen linjaton mutta tasaisen kiehtova sikermä outoa ja ihmeellistä, rauhaa ja räyhää, suoraa ja kieroa. Levy summaa mainiosti eklektisen Bad Vugum -soundin, ja kappaleiden ollessa todella kovaa tasoa levyä sietää suositella muillekin kuin vannoutuneille BV-faneille." Arvosana: 4/5 (Tom Sundberg)

pHinnwebChart (pHinn's favorites July '04)